Suomen kasvukäytävä on mahdollisuuksien valtaväylä erilaisille ja erikokoisille yrityksille ja yrittäjille. Kasvukäytävä tarjoaa yhdistävän ja mahdollistavan kasvun tien, jossa on mahdollista kokeilla innovatiivisia asioita. Uskomme, että potentiaali löytyy ihmisistä, ja heidän ja yritysten ainutkertaisesta osaamisesta ja niiden hyödyntämisestä. Tavoitteenamme onkin ekosysteemiajattelun edistäminen ja vauhdittaminen sekä työelämässä että alueilla tehtävässä toiminnassa. Tavoitteenamme on edetä yhdessä eteenpäin vahvempana.
Suomen kasvukäytävä on Suomen suurin yhtenäinen työmarkkina-alue.
Toiminnan tavoitteena on toimia eri osaajien ja toimijoiden välissä sillanrakentajana, jolla se voi edelleen vahvistaa valtaväylän kilpailukykyä. Tähän tarvitaan erilaisia alueellisia ja ylialueellisia ekosysteemejä, joihin kutsutaan mukaan ja kootaan yhteen eri toimijoita, intressejä ja tahoja. Kun ekosysteemissä on mukana laajalti erilaisia ja erikoisia toimijoita, muodostuu pienemmillekin toimijoille mahdollisuus entistä vahvempaan kilpailukykyyn ja kasvuun. Yhteistyö luo pohjaa innovaatioille ja kestävälle kasvulle. Ekosysteemit tarjoavat myös erikokoisille yrittäjille ja organisaatioille mahdollisuuden vaikuttaa yhdessä tulevaisuuteen.
Rakennettaviin ekosysteemeihin tarvitaan mukana olevien toimijoiden yhteinen päämäärä, visio, riittävästi resursseja sekä osaamista. Erilaisissa ekosysteemeissä kehittämisessä mukana olevien yksilöiden ja organisaatioiden välistä yhteistyötä voidaankin kuvata alueellisella ekosysteemin kuvalla, jossa mukana ovat sekä julkisten, oppilaitosten että yksityisten toimijoiden muodostamat ekosysteemit, ja joissa valmistellaan, tehdään päätöksiä ja toteutetaan yhteisiä toimia.
Kasvukäytävä tarjoaa monia mahdollisuuksia työskennellä yrittäjänä ilman tilainvestointeja. Kasvukäytävän eri alueilla on useita erilaisia tiloja, joissa voit työskennellä ammattilaisten kanssa. Osaan niistä voit saapua paikalle ja valita saapumisjärjestyksessä jaettavan pöydän tai varata oman tilan toimipaikkojen jaetuista työtiloistamme.
Useimmissa yhteistyöskentelytiloissa on koottuna yhteen yrityksille sekä yrittäjyydestä kiinnostuneille tarjottavia palveluita, jotka sisältävät neuvonnan, koulutukset, tapahtumat ja verkostoitumismahdollisuudet muodostaen siten yritysten, asiantuntijoiden ja kehittäjien verkostoja ja kehittämisalustoja. Entistä useampi näistä yhteistiloista on tarvelähtöisesti rakennettu, ja ne ovat ekosysteemiperusteisesti rakennettu tapa toimia saman katon alla.
Yrittäjien ja yritysten kirjo on mittava, joten myös liiketoimintaan ja sen kehittämiseen liittyvät toiveet ja tarpeet vaihtelevat. Näihin kytkeytyy useita eri näkökulmia ja on systemaattisesti haettava ratkaisuja, joilla varmistetaan oman yrityksen ja organisaation kilpailukyky.
Vaikka Suomen kasvukäytävä on yhtenäinen valtaväylä, on jokaisella Kasvukäytävän alueella oma ainutkertainen kulttuurihistoriallinen tausta, joka tarjoaa omintakeisen lähtökohdan yrityksen menestystarinan rakentamiselle. Kunkin alueen annettuina menestystekijöinä ovat mm. sijainti sekä paikkakunnalla oleva rakenne, kuten väestö- ja elinkeinorakenne. Tämä tarjoaa yrittäjille ja yrityksille mahdollisuuden valita, millaisen ilmiön kasvua haluaa ja Suomen kasvukäytävä tarjoaa siihen näköalapaikan. Tutustumalla Kasvukäytävän verkoston ainutkertaisiin alueihin ja siellä olevaan potentiaaliin ja sijaintiin, löydät toimivimman alustan oman liiketoimintasi kehittämiselle ja vahvistamiselle.
Tulevina Kasvukäytävästä kehitetään yhteistyöverkostoissa todellinen innovaatio- ja kokeilualusta, jossa tehtävä elinvoimatyö on ennen kaikkea ylialueellista yhteistyötä. Yhteistyössä kyse on koko Kasvukäytävän alueen potentiaalin tunnistamisesta ja hyödyntämisestä. Helppo saavutettavuus globaalisti ja alueellisesti innostaa kehittämään alati uusia toimintamalleja siten, että kasvukäytävällä Olet jo perillä astut sitten Helsinki-Vantaalla alas lentokoneesta, tai matkustat työtä yhdessä tehden Lempäälästä Seinäjoelle.
Toimimme proaktiivisesti ja kokeilevasti, jossa yritysten toimintaedellytykset ja tarvelähtöisyys on kaiken keskiössä. Tavoitteena on saavuttaa tuloksia ennen kaikkea kokeilevalla kehittämistoiminnalla sekä uudenlaisin toimintatavoin ja –alustoin ja integroida onnistuneet kokeilut osaksi toiminnan pysyviä rakenteita.
Olemme Suomen valoisan tulevaisuuden mahdollistaja, Suomen kestävän kasvun mahdollistaja – ennakoivan toiminnan moottori nyt ja tulevaisuudessa
Avainsanoja toiminnassamme ovat:
ennakointi, ekosysteemi, joukkue, positiivinen asenne, kasvu, arvot, monipaikkaisuus, vaihtoehdot, vastuullisuus, avoimuus
info@suomenkasvukaytava.fi
c/o Parkki Business Park
Raatihuoneenkatu 21-23
13100 HÄMEENLINNA