Hallitus päätti vuoden 2019 toisesta lisätalousarvioesityksestä – Päärata, VT3, Akaan raakapuuterminaali

Hallitus esittää lisämäärärahaa muun muassa perusväylänpitoon ja liikennehankkeisiin tämän vuoden toisessa lisätalousarvioesityksessä. Hankkeilla haetaan keinoja elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseen ja viennin edistämiseen koko maassa sekä parannetaan raide- ja tieliikenteen sujuvuutta. Hallitus neuvotteli lisätalousarvioesityksestä tiistaina, ja se annetaan eduskunnalle keskiviikkona 19. kesäkuuta. Valtion tulot kasvussa ja nettolainanotto vähenee Lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan määrärahoihin 162 miljoonan euron lisäystä ja varsinaisiin […]

Lue lisää »

Valtatie 3 on maamme tärkeimpiä valtateitä

Valtatie 3 on maamme tärkeimpiä valtateitä, koska se yhdistää Suomen etelä-pohjoissuunnassa.  Valtatie 3 on osa kansainvälistä E12 tietä ja Suomen kasvukäytävän valtasuoni pääradan ohella. Valtatie kolmosen palvelutason ylläpitäminen vaatii jatkuvaa infran ja toiminnallisuuden parantamista vastaamaan nopeasti kehittyvän liikenneteknologian ja uusien palvelujen vaatimuksia. Valtatie 3:lle on asetettu muita pääteitä korkeampi laatutavoite ei tällä hetkellä toteudu Tampereen […]

Lue lisää »

Suomen Kasvukäytävä kaupungistumisen vyöhykkeenä

Helsingin ja Tampereen välinen nauhamainen vyöhyke, joka sisältää Tampereen vaikutusalueen ja jatkuu siitä edelleen Seinäjoelle, muodostaa Suomen kasvukäytävän. Vaikutusalueen selkärankana on valtatie 3, joka on maanteiden runkoverkkoon kuuluva ylimaakunnallinen pääväylä. Runkoverkkopäätöksellä on vahvistettu, että koko kasvukäytävän pitää kuulua korkeimpaan palvelutasoluokkaan. Tällä hetkellä selkärangassa on joitakin kipupisteitä, jotka hoitamattomina pahenevat. Runkoverkkopäätöksen perusteluissa ovat korostuneet liikenteelliset tarpeet, […]

Lue lisää »

Kasvukäytävän palvelutaso on turvattava

Suomen kasvukäytävä on maan tärkein liikenteen, tavaravirtojen ja henkilöliikenteen valtatieväylä. Rungon kasvukäytävälle muodostaa valtatie 3. Sen liikennöitävyyttä ja lyhyitä matka-aikoja ja joustavia matkaketjuja kehitetään monin uusin tavoin. Silti myös oheinen kuva on todellisuutta kasvukäytävällä. Kuvassa on kaunis näkymä Hämeenkyrön kuntakeskuksesta, jossa henkilöautot ja mopoautot ovat päivittäistä liikennettä. Kiertoliittymän suojatiellä vanhukset ja muut asiakkaat kulkevat apteekin, […]

Lue lisää »