Vuorovaikutteinen tilannekuva

Podcast - Oppimisen oltava kivaa? (1min)

Pitääkö oppimisen olla kivaa?

Miltä oppiminen tuntuu, ja pitääkö sen aina olla kivaa? Näyttäisi siltä, että sosiaaliset taidot ja kyky säädellä tunteita vaikuttavat oppimiseen aiemmin tunnistettua enemmän.

 

Elinikäinen oppiminen nähdään siltana osallisuuteen ja hyvinvointiin sekä ratkaisuna osaajapulaan. Yhdessä oppimisen merkitys kasvaa yhteiskunnassa, kun ratkomme ympärillämme olevia monisäikeisiä ilmiöitä.

Sitra kysyi suomalaisilta aikuisilta marraskuussa 2019, mitä ajatuksia ja tunteita elinikäinen oppiminen herättää. Yli 2000 vastaajan mukaan myös aikuiset innostuvat osaamisensa kehittämisestä, he ovat uteliaita, ja elinikäinen oppiminen herättää pääosin myönteisiä tunteita.

Oppimiseen liittyy innostuksen ja ilon lisäksi myös ponnistelua, riittämättömyyden tunteita ja ahdistusta. Kysyimme tässä Osaamisen aika -podcastissa Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella työskentelevältä professori Katariina Salmela-Arolta, mikä meitä motivoi oppimaan ja miten tunteet vaikuttavat oppimiseen.

Näyttäisi siltä, että sosiaaliset taidot ja kyky säädellä tunteita vaikuttavat oppimiseen aiemmin tunnistettua enemmän. Myös palautumisella on tärkeä osa oppimisessa. Ihanteellisesti eri-ikäiset oppivat yhdessä, oppimisen ilo leviää ja uteliaisuus elämää kohtaan vahvistuu!

Puolen tunnin pituisen podcastin juontaa Sitran johtava asiantuntija Milma Arola.

Voit kuunnella podcastin tämän sivun yläosan linkin lisäksi Spotifysta ja Apple Podcasts -palvelusta.

Tervetuloa Twitteriin keskustelemaan aiheesta tunnisteella #osaamisenaika.

Osaamisen aika -podcast pohtii elinikäisen oppimisen tulevaisuutta ja sitä, miten se tulevaisuus tehdään. Podcast on osa Sitran Osaamisen aika -projektia, joka vauhdittaa kokonaisvaltaisen elinikäisen oppimisen politiikan rakentumista Suomeen.

OTA YHTEYTTÄ

Kirjoittajan profiilisivu:Milma Arola

Johtava asiantuntija, Osaamisen aika, Sitra

+358 (294) 618 308

milma.arola@sitra.fi