Maailman ensimmäinen joka sään robottibussi GACHA ajoi neitsytmatkansa

Maailman ensimmäinen joka sään robottibussi GACHA ajoi neitsytmatkansa talvisessa Helsingissä – otetaan käyttöön Espoossa huhtikuussa.

Ensimmäinen säällä kuin säällä kulkeva robottibussi GACHA julkistettiin tänään Helsingissä. Ilman kuljettajaa liikkuva bussi on suomalaisen Sensible 4:n ja japanilaisen MUJIn yhteistyön tulos. Bussin voi nähdä liikkuvan Espoossa jo huhtikuussa.

GACHA ajoi neitsytmatkansa tänään Helsingissä Kansalaistorilla keskustakirjasto Oodin edustalla. Robottibussi alkaa kyyditsemään ihmisiä Espoossa jo huhtikuussa. GACHA tullaan näkemään myöhemmin tänä vuonna myös Hämeenlinnassa, Vantaalla ja Helsingissä. Sensible 4 kaavailee, että GACHA-busseja saadaan käyttöön julkisille teille Suomessa ja ulkomailla jo vuonna 2020. Yrityksen tavoitteena on, että vuoden 2021 aikana autonomiset bussit olisivat osa julkista liikennettä. Sensible 4 etsii tällä hetkellä uusia kumppaneita sekä edelläkävijäkaupunkeja yhteistyöhön.

GACHA on autonomisen liikkumisen asiantuntijan Sensible 4:n ja tunnetun lifestyle-brändi MUJIn yhteistuumin kehittämä joka sään robottibussi. Sensible 4:n kehittämä huipputeknologia mahdollistaa bussin liikkumisen ympärivuotisesti kaikissa sääolosuhteissa, kun taas MUJIn ansiosta bussin muotoilu on käyttäjäystävällinen ja viimeistelty.

Yhdistelmä huipputeknologiaa ja kaunista muotoilua

GACHA sai alkunsa, kun robottibussien kanssa työskennellyt Sensible 4:n tiimi huomasi, etteivät autonomiset bussit kulje edes kevyessä tihkusateessa, saatika tyypillisessä suomalaisessa talvisäässä.

“Useimmat robottiautot pystyvät ajamaan vain ideaaleissa sääolosuhteissa ja hyvin merkityillä teillä. Sensible 4 on tehnyt lukuisia testejä Suomen Lapissa vaikeissa sääolosuhteissa ja niiden ansiosta olemme kehittäneet tämän ainutlaatuisen bussin”, kertoo Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala.

GACHA ei muistuta muotoilultaan perinteistä linja-autoa. Siinä ei tarvita erillistä tilaa kuljettajalle ja penkkirivien sijaan kymmenen istuinta on aseteltu bussin seinustoille jättäen lisää tilaa matkustajille. Erityisen GACHAsta tekee se, että siinä ei ole perinteistä etu- ja takapäätä, vaan se pystyy kulkemaan molempiin suuntiin. Bussin kiertää kauttaaltaan ohut LED-näyttö, jossa yhdistyvät opasteet sekä bussin ajovalot. Idea GACHAn nimeen on tullut japaninkielisestä sanasta, joka tarkoittaa leluautomaateista saatavaa lelukoteloa. Sen muotokieleen perustuu myös GACHAn ainutlaatuinen design.

Lisätiedot:
Sensible 4 – Sensible 4:n tavoitteena on maailma, joka ei perustu yksityisautoiluun. Tavoitteena on yhteiskunta, jossa on vähemmän yksityisautoja teillä, kaupungeissa parempi ilmanlaatu, vähemmän ruuhkia ja turvallisempi liikkua. Sensible 4:n autonomisen ajamisen ohjelmisto on suunniteltu toteuttamaan tätä tavoitetta tarjoamalla edistykselliset välineet autonomisiin busseihin ja muihin kulkuvälineisiin. Yritys haluaa kehittää julkista liikkumista, jotta kaupungit olisivat tulevaisuudessa nykyistä puhtaampia ja kestävämpiä.

MUJI – MUJIn haluaa tehdä elämästä mukavampaa. Tämä koskee sekä jokapäiväistä elämää että yhteiskunnan kohtaamia haasteita. Autonomiseen ajamiseen keskittyvällä teknologialla on esimerkiksi maaseudella, missä syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen aiheuttavat ongelmia yhteisölle. GACHAn joka säällä toimiva konsepti on voi edesauttaa näitä yhteisöjä toimimaan paremmin. Tämä ajatus tukee MUJIn filosofiaa parantaa yhteiskuntaa muotoilun avulla ja näin vuonna 2017 syntyi yhteistyö Sensible 4:n kanssa.

Yhteystiedot:
Sensible 4
Harri Santamala
harri.santamala@sensible4.fi
+358 40 334 1516

MUJI
Mellakka Helsinki
Jenni Pöyry
jenni@mellakkahelsinki.fi
+358 50 343 2061

Ilolla mukana

Ensimmäistä, kaikissa sääolosuhteissa kulkevaa autonomista ajoneuvoa, robottibussia
kehitetty aIGO -hankkeessa joka sai AIKO-rahoitusta (alueelliset innovatiiviset kokeilut). AIKO-rahoitusinstrumentti on osa Suomen valtion ja Suomen kasvukäytävä -verkoston välistä kasvusopimusta. Rahoitusinstrumenttia hallinnoi Uudenmaan liitto.

Robottibussia on testattu aidoissa testiympäristöissä Espoossa, Hämeenlinnassa ja Vantaalla.
Kokonaisuudessaan tämä on loistava esimerkki suomalaisesta liikennealan osaamisesta sekä Sensible4 Oy:n kasvupolusta yhteistyössä kansainvälisen kumppanin MUJI:n kanssa.

Suomen kasvukäytävä -verkosto on ilolla mukana tässä kehittämistyössä!

******

Faktoja GACHASTA:

Autonomisen ajamisen sensorit: lidarit, tutkat, 360-kamera, korkean tarkkuuden GPS, inertiayksikkö ja ohjaus yli 4GLTE/5G
Suurin mahdollinen nopeus: 40km/h autonomisesti ajettaessa
Voimansiirto: 4WD sähkö
Kantama: 100+ km
Optio nopeaan lataukseen langattomasti
Mitat: 4,5 * 2,4 * 2,8 m (Pituus * Leveys * Korkeus)
Kapasiteetti: 10 istumapaikkaa ja 6 seisomapaikkaa
Esteetön kulku bussiin
Ulkoiset bussia ympäröivät LED-näytöt sisältävät opasteet ja ajovalot

Tulevaisuuden suunnitelmat:
2019
Pilottiajoja Espoossa, Hämeenlinnassa, Vantaalla ja Helsingissä
Ensimmäinen kansainvälinen esittely
GACHA-laivueen kehittäminen.

2020
GACHA-laivueen ensimmäinen kaupallinen kokeilu valikoiduissa Euroopan kaupungeissa ja mahdollisesti kauempanakin.

2021
Ensimmäiset pysyvät kaupalliset toiminnot
Integroiminen julkiseen liikenteeseen
GACHA-bussien teollinen tuotanto alkaa.

Lähde:
Lehdistötiedote: Milla Åman, media@sensible4.fi, +358 45 671 0696
Kuva: Justus Hirvi / Bonzu & MUJI

www.sensible4.fi