Olemme aktiivinen elinkeinoelämän vaikuttaja jo vuodesta 1953. Edistämme elinkeinoelämän menestystä ja kilpailukykyä sekä vaikutamme elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin ja niiden kehittämiseen alueellamme. Järjestämme verkostoitumistapahtumia ja koulutuksia.
Jäsenenämme on noin 400 erikokoista ja eri toimialoja edustavaa yritystä sekä yhteisöä. Tule mukaan me uskomme tulevaisuuteen!
Itsenäinen ja vakaa kauppakamarimme toimii neljän kunnan Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen ja täten kahden maakunnan alueella. Jäsenemme tulevat useilta eri toimialoilta ja kokoluokista.
Edistämme elinkeinoelämän menestystä ja kilpailukykyä proaktiivisesti ollen vahva yritysten etujen ajaja. Toimimme yhteistyössä eri viranomaisten sekä päätöksentekijöiden kanssa. Rakennamme yritystoimintaa tukevia verkostoja ja edistämme alueellista yhteistyön lisääntymistä.
Tarjoamme laadukkaita asiantuntijapalveluita ja tuotamme tietoa elinkeinoelämän toimintaympäristöön vaikuttavasta lainsäädännöstä, sekä kehityssuunnista että nostamme jäseniemme äänen lainsäädännön valmisteluun ja päätöksentekoon. Järjestämme erilaisia ajankohtaisia tapahtumia, koulutuksia ja webinaareja.
Olemme elinkeinoelämän edunvalvoja, joka aktiivisella ja yhteistyökykyisellä toimintatavallaan edistää toimintaympäristönsä menestymistä.
Työskentelemme avoimen yhteiskunnan ja kilpailun puolesta, edistämme sääntelyn sujuvoittamista ja turhan byrokratian vähentämistä. Työmarkkinoiden tulee olla toimivia, työn tekemisen kannattavaa ja sääntelyn sujuvaa.
Toimintapohjan tulee olla ennakoitavaa ja lainsäädännön tuettava kasvua, investointeja ja työntekoa. Kannustava verotus, niin elinkeinoelämälle kuin työntekijöille, on avain kilpailukykyiselle taloudelle.
Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. Teemme työtä Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden ja työpaikkojen eteen, vastuullisesti ja kestävä kasvu huomioiden.
Vaikutamme aktiivisesti sellaisissa avainsidosryhmien kokouksissa ja tilaisuuksissa, joissa edistetään kilpailukykytekijöitä sekä osallistumme lainsäädännön valmisteluihin ja annamme lausuntoja ja suosituksia.
Olemme osa Suomen suurinta koulutusorganisaatiota. Tarjoamme yritysten henkilöstölle monipuolista koulutusta yritystoiminnan ajankohtaisista asioista, mm. juridiikasta, IT:stä, taloushallinnosta, kansainvälistymisestä, myynnistä ja markkinoinnista sekä henkilöstöhallinnosta ja johtamisesta.
Koulutuksilla vahvistetaan yritysten osaamistarpeita alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Monipuolisuutta tukevat kauppakamarin matkaseminaarit, ajokortit ja kokeet sekä KoulutusOnline ja striimikoulutusten kausikortti. Koulutuksia toteutetaan sekä lähikoulutuksina että etänä verkossa.
Tarjontaamme kuuluvat myös hyväksytty-tuoteperheen koulutuskokonaisuudet. HRA, Hyväksytty rekrytoinnin asiantuntija on moderni, työnantajamielikuvaa tukeva koulutuskokonaisuus, joka vahvistaa myös rekrytointia tekevän henkilön juridista osaamista. HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen puolestaan on suosittu, kansainvälisestikin tunnustettu ja palkittu laadukas hallitustyöskentelyä kehittävä koulutuskonsepti.
Pirjo Kurki
Koulutuspäällikkö
040 197 9823
pirjo.kurki@rihykauppakamari.fi
Marja Heinimäki
Toimitusjohtaja
040 5478563
marja.heinimaki@rihykauppakamari.fi
info@suomenkasvukaytava.fi
c/o Parkki Business Park
Raatihuoneenkatu 21-23
13100 HÄMEENLINNA