Haja-asutusalueille kehitetään ihmislähtöisiä liikkumisen ja kuljetuksen palveluita

HAMKin ja Laurean yhteishankkeessa pilottikohteina ovat Tammelan Portaankylä ja Espoon Kalajärvi. Tavoitteena on muun muassa luoda kohteisiin aktiivinen ja toimiva verkosto palveluiden yhteiskehittämiselle.

Laurea-ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammattikorkeakoulu ovat käynnistäneet yhteistyön, jossa kehitetään ihmislähtöisiä ja älykkäitä liikkumisen ja kuljetusten palveluita haja-asutusalueille. Älykkäillä liikkumisen palveluilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi kulttuuri- tai terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuomista alueelle. Palvelut voivat pitää sisällään myös muita alueen ihmisille tärkeitä asioita.

Tarkoituksena on kehittää pienen volyymin palveluita kustannustehokkaasti yhdistäen palvelumuotoilua sekä teknologiaa. Kehitystyöhön halutaan tiiviisti mukaan niin asukkaita, yrityksiä kuin kylän muitakin toimijoita.

”Ammattikorkeakoulujen kannalta tässä on hienoa myös se, että sekä Laurean että HAMKin opiskelijat ovat mukana kehittämässä toimintaa pilottialueilla yhdessä tutkijoiden ja projektityöntekijöiden kanssa”, sanoo HAMKin puolelta projektipäällikkönä toimiva Pia Tamminen.

Pilotit Tammelan Portaankylässä ja Espoon Kalajärvellä

Kyliltä kasvukäytävälle -hanketta tullaan toteuttamaan käytännön kokeiluilla. Kokeiluista kaksi toteutetaan Tammelan Portaankylässä ja yksi Espoon Kalajärvellä. Portaankylä on hyvä kohde, koska kylässä on aktiivista toimintaa ja matkailua, sekä tarvetta monipuoliseen liikkumiseen. Kylä sijaitsee historiallisen Härkätien varrella, ja sen varrella sijaitsee myös Eerikkilän liikunta- ja vapaa-ajankeskus sekä Hämeen Luontokeskus. Piloteissa suunnitellaan liikkumispalveluiden ja logistiikkapalveluiden kehittämistä niin, että se palvelee kyläyhteisön arjen tarpeita.

Haja-asutusalueiden asukkaat pääsevät kehittämään omia tarpeitaan vastaavia älykkään liikkumisen ja palveluiden konsepteja. Yrittäjät saavat tietoa oman toiminnan ja palveluiden kehittämiseen, ja pilottialueiden muut toimijat pääsevät osallistumaan kokeiluihin päästäkseen vaikuttamaan omiin tarpeisiin. Kokeilut rikastavat pilottialueiden aktiivisten toimittajien verkostoa tuomalla älykkään liikkumisen mahdollisuuksia alueelle.

”Kasvukäytävä tarkoittaa Helsingin ja Tampereen välistä yhteyttä. Kaupunkien osalta kehittämistoimia on tehty käytävällä paljon, mutta nyt haluamme kiinnittää huomiota maaseutuympäristöön ja haja-asutusalueille”, kuvailee HAMKin Älykkäät palvelut -tutkimusyksikön johtaja Vesa Salminen hankkeen lähtökohtia.

Hankkeen työpajat ja ryhmähaastattelut käynnistyvät syksyllä ja pilotit toteutetaan talvella. Hankkeen loppuseminaari pidetään 4.4.2019 HAMKissa ja tilaisuus on avoin kaikille.

Rahoituksensa hanke saa Uudenmaan liiton koordinoimasta Suomen kasvukäytävän ja valtion kasvusopimuksen AIKO-rahoituksesta. Laurea toimii hankkeen koordinaattorina.

Lisätietoja:

Pia Tamminen, tutkijayliopettaja, Älykkäät palvelut -tutkimusyksikkö, HAMK, 050 470 7558, etunimi.sukunimi@hamk.fi