Suomen kasvukäytävä osallistui työ- ja elinkeinoministeriön kaksivaiheiseen rahoitushakuun aluekehittämisen teemaverkostojen sekä kehittämisvyöhykkeiden rahoittamisesta 2021-2023. Päätökset 7 miljoonan euron määrärahan jakamisesta teki valtioneuvosto 29.6.2021.
Rahoituksella on tavoitteena tukea eri alueiden yhteistä voimavarojen ja osaamisen hyödyntämistä, vertaisoppimista, ja alueiden vetovoimaisuutta. Työ- ja elinkeinoministeriö toteutti avoimen haun aluekehittämisen teemaverkostoiksi ja kehittämisvyöhykkeiksi kevään 2021 aikana. Arviointiryhmä arvioi hakemukset kesäkuussa hakukirjeessä kuvattujen haun tavoitteiden ja hakukriteerien perusteella ja valitsi parhaiten näihin vastaavat verkostot ja kehittämisvyöhykkeet vuosille 2021–2023.
Haun tavoitteena oli:
Hakemuksia saatiin 37, joista valittiin rahoitettaviksi 19. Suomen kasvukäytävä sai rahoitusta 440 000 euroa yhtenä kolmesta kehittämisvyöhykkeestä. Hämeenlinnan kaupunki toimii kasvukäytävän isäntäorganisaationa ja on samalla vastannut hankeprosessista.
Lisätiedustelut:
Markku Rimpelä
Suomen kasvukäytävän ohjausryhmän puheenjohtaja
040 0712 219 tai markku.rimpela@hameenlinna.fi
Launo Haapamäki
Suomen kasvukäytävän ohjausryhmän sihteeri
050 382 0643 tai launo.haapamaki@hameenlinna.fi