Ajankohtaista

  

  • Suomen kasvukäytävän uudet verkkosivut on avattu

    Suomen kasvukäytävän verkkosivut ovat saaneet uuden raikkaan ilmeen ja niiden selkeyteen, saavutettavuuteen, käytettävyyteen ja toiminnallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Tavoitteenamme on ollut, että kaikki tärkeimmät ja ajankohtaisimmat tiedot Suomen kasvukäytävän toimintaan liittyen löytyy helposti yhdestä paikasta.

    Sivustoa ja sivuston toiminnallisuutta tullaan kehittämään edelleen ja Suomen kasvukäytävän ainutkertaisten aluesivujen päivitys on vielä osittain kesken. Sivuston tavoitteena on avartaa valtaväylän ainutkertaisten alueiden vahvuuksia. Vaikka Suomen kasvukäytävä on yhtenäinen valtaväylä, on jokaisella Kasvukäytävän alueella oma ainutkertainen kulttuurihistoriallinen tausta, joka tarjoaa omintakeisen lähtökohdan yrityksen menestystarinan rakentamiselle. Kunkin alueen annettuina menestystekijöinä ovat mm. sijainti sekä paikkakunnalla oleva rakenne, kuten väestö- ja elinkeinorakenne. 

    Suomen kasvukäytävä –verkoston ensisijaisena tavoitteena on parantaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä, sillä tekemisen visiona on olla kansainvälisesti kiinnostava kasvukäytävä. Toiminnan tavoitteena on tuottaa kokeilevalla toiminnalla edelläkävijäratkaisuja ja kaikista näistä tullaan sivustollamme viestimään säännöllisesti.

    Lisätietoa voi kysyä Suomen kasvukäytävän johtajalta Jaana Villaselta (jaana.villanen@hameenlinna.fi)

    Tagit: Suomen kasvukäytävä  blogi  
      Takaisin