Ajankohtaista

  

  • Liikkuminen ja elinvoima kuuluvat yhteen

    Tuotteiden, ihmisten ja tiedon pitää pystyä liikkumaan; raaka-aineiden on liikuttava tuotantolaitoksiin ja valmiiden tuotteiden on liikuttava asiakkaille. Ihmisten on liikuttava kodin ja työpaikkojen välillä, myyntihenkilöiden on liikuttava asiakkaiden luokse ja asiakkaiden on liikuttava myyjien ja palveluiden luokse. Myös tiedon on liikuttava sen tuottajilta sen tarvitsijoille. 

    Sujuvilla liikenneyhteyksillä on suuri merkitys koko Etelä-Pohjanmaan elinvoimaan ja sen yritysten tulevaisuuteen.

    Etelä-Pohjanmaalle tärkeät liikkumisen painopisteet

    Suomen kasvukäytävän tavoitteet pääradan kehittämisestä Etelä-Suomen ruuhkaisilla osuuksilla, jotta junat kulkisivat paremmin ajallaan, sekä myös kaksoisraiteiden kehittäminen asteittain Tampereen pohjoispuolella aina Seinäjoelle saakka ovat erityisen tärkeässä roolissa Etelä-Pohjanmaan näkökulmasta. Maakunnalle tärkeää on myös Vt 3:n kehittäminen koko matkallaan niin eri risteysten, ohituskaistojen kuin perusväylänpidonkin osalta. 

    Kasvukäytävän solmupisteet ja huoltovarmuus

    Tärkeässä roolissa ovat kuitenkin myös kasvukäytävän solmupisteet ja yhteydet niin länsi- kuin lounaisrannikon satamiin sekä kohti keskistä ja itäistä Suomea. Huoltovarmuuden kannalta Länsi- ja Etelä-Suomen Kasvukäytävä on kriittinen, sillä sen kautta varmistuu eteläisen ja pohjoisen Suomen yhteydet sekä yhteydet länteen, mikäli kulku Itämerellä olisi tavalla tai toisella estyneenä.

    Etelä-Pohjanmaan rooli kasvukäytävässä

    Etelä-Pohjanmaan kehitys on kiinteästi osa Suomen Kasvukäytävää. Yritysten kuljetusten ja asiakkaiden liikkumisen on toimittava kaikkiin ilmansuuntiin ja kaikista suunnista meille. Suurimmat volyymit eteläpohjalaisten liikkumisessa suuntautuvat etelää kohden ja sieltä on myös suurimmat volyymit Etelä-Pohjanmaalle. Tämän vuoksi maakunnan tärkeimmät liikenteeseen liittyvät tavoitteet ovat juuri noissa yhteyksissä. 

    Maakunnan ”sisälogistiikalla” on myös iso merkitys koko maakunnan elinvoimaan ja yritysten tulevaisuuteen. Sen osalta näen tärkeimpänä olemassa olevasta infrasta huolehtimisen nyt ja tulevaisuudessa. 
     

    Kirjoittaja: Tomi Kohtanen on Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja. Hän on toiminut koko uransa asiakas- ja sidosryhmien kanssa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä elektroniikkateollisuudessa, tietoliikenneyrityksissä ja kauppakamarissa.

    Tagit: blogi  
      Takaisin