Ajankohtaista

  

  • Janakkalaan on hyvä ja helppo tulla

    Sopivan kokoinen kunta elää, asua ja yrittää

    Suomen kasvukäytävän yhteistyöverkosto nostaa valtaväylän ainutkertaisia alueita kuukausittain esiin ns. aluevideolla, missä avataan paikkakunnan yrittämistä, osaamisen kehittämistä ja alueen vetovoimatekijöitä. Kesäkuussa vuorossa on Janakkala ja aluevideolla läpikäydään eri näkökulmista kotikaupungin sijainnin ja hengen merkitystä.

    ”Janakkalassa on tunnettuja huippuyrityksiä ja huippuosaajia, jotka ovat arvostettuja kansallisesti ja kansainvälisesti”, toteaa Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala. ”Janakkala on huikea yhdistelmä historiaa ja samanaikaisesti yhdessä eteenpäin katsovaa tulevaisuutta.”

    ”Me haluamme sinut tänne”, linjaa soitinrakentajamestari Juha Ruokangas Janakkalasta saamastaan soitosta. Soitto vahvisti tunnetulle soitinrakentajalle syitä harkita Janakkalaa sijaintipaikkana yritykselleen, ja on ollut äärimmäisen tyytyväinen valinnastaan. Oltuaan nyt jo 11 vuotta Janakkalassa yrittäjänä hän edelleen näkee, että yhteistyö on edelleen sujuvaa ja helppoa, kaikki on toiminut kuten hänelle luvattiin.

    Reijo Siltalan ja Juha Ruokankaan lisäksi Suomen kasvukäytävän julkaisemalla aluevideolla ääneen pääsevät muun muassa toimitusjohtaja Christopher Diesen, Tervakoski Oy, Kiipula-säätiön toimitusjohtaja Jukka Kujala, kiinteistöinsinööri Marika Kolehmainen ja Pekka Koskinen, Vähikkälän kylä -hankkeesta. Videolla esiintyvät kertovat näkemyksensä Janakkalassa olevista asumisen, liikkumisen, osaamisen kehittämiseen ja yritysten toimintaedellytyksien mahdollisuuksista omalla äänellään.

    Janakkalan video löytyy Suomen kasvukäytävän verkkosivujen etusivulta ja se on vapaasti käytettävissä.


    Lisätietoja antaa: Suomen kasvukäytävän johtaja Jaana Villanen, p.0500 484477

    Tagit: blogi  
      Takaisin