Pilottikilpailu Kestävän kaupunkikehityksen ohjelmassa

Ympäristöministeriön valmistelema Kansallisen kestävän kaupunkikehityksen ohjelman työstäminen etenee. Seuraavaksi vuorossa on toimintakonseptin luomisvaihe. Aiheesta järjestetään kevään aikana eri puolilla Suomea kolme työpajaa, joihin toivotetaan kaupunkien ja kuntien edustajat lämpimästi tervetulleeksi.

Kestävän kaupunkikehityksen ohjelmassa on avautunut myös kilpailu, jossa etsitään kaupunkien toteuttamia pilottiprojekteja. Haussa on joko täysin uusia tai jo käynnissä olevia projekteja, joissa toteutetaan uusi osa. Pilottiprojekteissa tulee yhdistyä vähintään kaksi ohjelman pääteemoista, jotka ovat vähähiilinen, älykäs, sosiaalisesti kestävä ja terveellinen kaupunki.

Ehdota pilottiprojektia viimeistään 9.3.18 mennessä!

Pilottiprojektien toteutus aloitetaan touko–kesäkuussa 2018. Hakemuksessa voi olla mukana yksi tai useampi kaupunki (esim. kaupunkiverkosto), joiden kumppaneina voi olla lisäksi esimerkiksi kuntia, yrityksiä tai tutkimuslaitoksia. Lisätietoja löydät ilmoittautumislomakkeesta.

Tervetuloa mukaan luomaan kestävää kaupunkikehitystä!

Lisätietoja:
Ympäristöministeriö:
Ohjelmapäällikkö, neuvotteleva virkamies Olli Maijala, p. 0295 250 174 , olli.maijala@ym.fi
Gaia Consulting: Vanhempi asiantuntija Anna Kortesoja, p. 050 504 2440, anna.kortesoja@gaia.fi